Hoidamme jäsenten edunvalvontaa yhdistyksemme alueella !
Puheenjohtajan mietteitä
Leppoisaa lokakuuta
Kiitos kaikille syyspäiville osallistuneille. Meillä oli mukava viikonloppu perinteiseen Jytyläiseen tapaan ja säiden haltija oli myös kovasti puolellamme. Saimme nauttia suorastaan helteisestä lauantaipäivästä.
Nyt on jo aikaa kulunut, syksyn ja loppuvuoden kiireet painavat päälle. Elämme monella tapaa epävarmoja aikoja mutta kun historiaa selailee ja ajatuksia menneiltä vuosilta, näyttää tilanne olevan aina sama. Siivoilin tuossa arkistoja ja käteeni osuivat lehtileikkeet vuodelta 2000. Silloin vielä KVl :n Oulun alueväki piti aluekokouksen Kalajoella. Huolenaiheena on ollut palkkataso ja kannanotto kokouksessa ja koko liitossa on ollut että laadukkaat kunnalliset palvelut turvataan jatkossa vain palkkausta parantamalla. Toinen, ehkä vielä suurempi, huolenaihe on ollut työuupumus, jonka pelättiin räjähtävän aikapommin lailla.
Joten huolet on ja pysyy, ne muuttavat muotoaan. Muutoksien keskellä tunnolliset työntekijät tekevät parhaansa työyhteisön ja asiakkaiden eteen, ehkä usein omat voimavaransa unohtamalla ja se kostautuu jossain vaiheessa.
Viime vuosien tapahtumat maailmalla ja hallituksen toimet eivät anna kovin valoisaa kuvaa tulevaisuudesta ja monissa työpaikoissa on menossa muutosneuvottelut; niin julkisella puolella kuin yritysmaailmassa.
Mutta kaikesta huolimatta pidetään lippu korkealla ja valmistaudutaan loppuvuoden juttuihin. Joulu tuo aina tullessaan kaikenlaista mukavaa; konsertteja, pikkujouluja, retkiä, hyvää ruokaa ja erityisesti sen jännityksen joulun valmistelusta. Nämäkin jokainen tekee omalla, itselle parhaaksi katsomallaan tavalla.
Yhdistyksen jäsenille on tarjolla mahdollisuus yhteiseen pikkujouluun La 18.11 2023 ja syyskokous / jouluateria To 30.11.23. Näistä lisätietoa tiedotteessa ja tapahtumissa.
Iloa ja Valoa loppuvuoteen jokaiselle
Hanna Nikupaavo
Puheenjohtaja
Jyty Kalajoki ry toimii jäseneten edunvalvojana ja yhteisten asioiden hoitajana työpaikoilla. Huolehdimme työntekijöiden oikeuksista ja mahdollisuuksista eri tilanteissa, tiedotamme työsuhteen ehdoista ja neuvottelemme teidän puolestanne paikallisella tasolla valtakunnallisen Ammattiliitto Jytyn alaisuudessa. Verkostoidumme, huolehdimme jäsenten hyvinvoinnista ja kokoamme jäseniä yhteen myös vapaa-ajalla erilaisissa tapahtumissa ja yhteisissä jutuissa.
Näillä uudistetuilla sivuilla pyrimme pitämään tiedot ajantasalla ja näkyvillä niin että tieto saavuttaa helposti ja nopeasti jokaisen jäsenen.
Liiton ajankohtaiset tiedotteet
Kirkon alan palkkoja nostetaan – neuvottelutulos on hyväksytty
1.12.2023
Kuntien ja hyvinvointialueiden parhaat teot palkitaan Tärkeissä töissä -gaalassa – seuraa livelähestystä 4.12.
30.11.2023
”Ammattiliittojen avulla varmistetaan, että työntekijöiden ääni kuuluu” – Vaikuttajayhteistyö tuo esiin ammattiliittojen merkityksen
30.11.2023
Työelämä muuttuu – kehitetään sitä työhyvinvointi edellä
30.11.2023
Kirkon alan palkoista saavutettiin neuvottelutulos
29.11.2023
Facebook-sivun näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.